Kirkolliset juhlapyhät kuten meneillään oleva pääsiäisaika nostavat mieleen ja arkeen uskonnollisen ja seurakuntayhteytemme. Osa meistä on ateisteja, osa edes johonkin korkeampaan voimaan uskovia, osa jossain siinä välimaastossa. Jokaiselle oma vakaumus on henkilökohtaisesti puhutteleva asia. Paraseuramme on uskonnollisesti sitoutumaton ja toivotamme tervetulleeksi kaikkien uskontokuntien jäsenet erilaisiin tilaisuuksiimme sikäli kuin oma vakaumus sen "sallii". Valintoja on elämä kaikki tyynni, hengellisyydessä, opinahjoissa, työelämässä, ihmissuhteissa...Minä eli sihteeri liputan sateenkaariajattelua, kaikki olemme saman taivaan alla: kohtele toista niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Kaikkien on annettava elää tavallaan, kunhan ei loukkaa tai tietoisesti aiheuta harmia toiselle oman etunsa nimissä.

Minun kirkkoni on evankelis-luterilainen kirkko, johon pääosa suomalaisista kuuluu. Tämän seurakunnan olen saanut verenperintönä. Kirkon asema on murroksessa ja niin kuuluukin olla osoituksena elävyydestä ja hengittävyydestä. Mikä tahansa seurakunta on ihmisiä varten. Pyhän tuntu on minulle tärkeä arvo sinänsä. Pyhän ja jumalaisen tuntee ensisijaisesti sydämessään, sielussaan ja hengessään. Toissijaisesti pyhyys ilmenee pyhistä instituutioista, perinteistä, rakennuksista, paikoista. Lapsena meillä rukoiltiin iltarukous ja minä rukoilen edelleen. En koskaan unohda sitä, miltä kuulosti ja tuoksui se, kun seurakuntakerhon täti raapaisi tulitikun ja sytytti kynttilän. Poltan kynttilöitä säännöllisesti, koska se edustaa minulle jotain hyvin hengellistä, maagista.

Elämänkatsomukseni on paikoittain keskivertokristitystä radikaalisti poikkeavaa, sen olen varmasti tuonut esille tämänkin blogin kautta. Olen silti aina ottanut kirkkooni kuulumisen selkiönä ja yhteiskunnallista turvallisuutta luovana tekijänä. Oletan, että saan olla sellainen kuin haluan omassa totuudessani molemminpuolisen suvaitsevassa hengessä. Yhteyteni evankelis-luterilaisiin juuriin elää voimakkaana ns. pyhien paikkojen kautta. Sanan tulkinnasta voin olla paikoittain eri mieltä -minun kristillisyyteeni kuuluu omilla aivoilla ajatteleminen lähimmäisenrakkauden hengessä. Kirkollisiin pyhiin paikkoihin liittyen olen koristemaalaus- ja kulttuurihistoriaopintojeni kautta päässyt tutustumaan moneen kirkkoon sisältä. Tunnen sisimmässäni syvästi kirkoissa vallitsevan hartaan ilmapiirin. Lakeuden Ristin kirkko on vierailemistani kirkoista ainoa, jossa en ole tavoittanut pyhän tuntua. Ei yksi mies, Alvar Aalto, pysty pyhän henkeä luomaan pelkillä piirrustuksillaan. :) Minulle Ulrika Eleonooran kirkon kaltaiset puukirkot henkivät pyhyyttä, mutta nämä ovat makuasioita.

Hautausmaat ovat eräitä lempipaikkojani. Hautausmaat nykymuodossaan voivat olla katoavaa kansanperinnettä polttohautauksen yleistyessä. Muistaakseen toisille tasoille siirtyneitä lähimmäisiään ei tarvitse mennä hautausmaalle, sen tiedämme me paranormaaleihin ja henkisiin ulottuvuuksiin perehtyneet ihmiset. Silti hautausmailla on minulle aivan erityinen merkitys. Niissä energia on harmonista, rauhallista ja arvokasta. Hektisessä elämäntavassamme kynttilän vieminen haudalle auttaa hiljentymään hetkeksi ja muistamaan kiitollisuudella maallisia esi-isiämme ja -äitejämme. Hautausmaat ja kirkkorakennukset edustavat minulle elävää ja kaunista suhdetta evankelis-luterilaisuuteen.